Kun Joulupukki lätkämailan toi

JOULUMUISTELO

 

Ensilumi toi joulusta jo aavistuksen. Pyry alkoi juuri kun olin puhaltamassa synttärikakkuni kynttilöitä. Taivas muuttui pian sakeaksi lumesta, ja piha peittyi hetkessä valkoiseen vaippaan. Juoksimme kavereiden kanssa kesken juhlien riemusta kiljuen ulos pulkkamäkeen, joka löytyi kapealta kaistaleelta kerrostalojen ja Raappavuorentien välistä. Kohta mukana olivat muutkin pihan lapset. Laskimme mäkeä hurjaa vauhtia kuka milläkin pelillä: pulkalla, minisuksilla tai rattikelkalla.

Martinlaakso oli 70-luvun puolivälissä täynnä samanlaisia joulua odottavia lapsia kuin minä ja kaverini. Nuoret perheet asuivat samannäköisissä suorakulman muotoisissa harmaissa kerrostaloissa, jotka oli rakennettu vauhdilla muutaman vuoden aikana.

Minun perheeni, johon kuului lisäkseni isä, äiti ja kaksi isosiskoa, asui Raappavuorenreunalla kerrostalon viidennessä kerrokses- sa. Minulla oli oma huone, mutta siskoni jakoivat omansa. Seinät olivat ajan hengen mukaisesti oranssinruskeat ja verhoja ko- ristivat suuret ja pirteät kukkakuviot. Olohuoneesta löytyivät väritelkkari, stereot ja sähköurut, joilla siskoni harjoittelivat joulu-lauluja. ”Joulupuu on rakennettu.”

Todenteolla joulunodotus alkoi, kun äitini toi minulle Martinkeskuksesta joulukalenterin. Kiinnitin sen ikkunaan isosiskojeni Eevan ja Katrin huoneeseen, jonne hiivin joka aamu avaamaan uuden luukun. Kalenterista ei löytynyt siihen aikaan suklaata, vaan lapset saivat tyytyä kuviin ihanista enkeleistä tai leikkisistä tontuista. Ne näyttivät kuitenkin ihmeellisiltä, samoin kuin siskojen huoneen ikkunasta näkyvä talvinen metsä.

Siskoni Eeva tiesi aina kaikki lahjansa etukäteen. Hän seurasi tarkkaan vanhempiemme liikkeitä ja kiersi kuin kissa kuumaa puuroa tiettyä vaatekomeroa, jossa tiesi pakettien olevan. Eeva tiedotti minullekin, oliko luvassa kovia vai pehmeitä paketteja.

Äitini alkoi valmistella jouluruokia jo hyvissä ajoin. Hän osti monasti niin ison kinkun, ettei se meinannut mahtua uuniin. Juhlan kunniaksi graavattiin myös lohta, se oli arvokasta herkkua siihen aikaan. Äiti leipoi myös joulutorttuja ja pipareita samalla kun kuunteli radiosta joululauluja. Sain painella muotteja ja napsia välillä vähän taikina.

Jouluaattona kiipesin aamulla huoneeni pöydän päälle katselemaan pienestä ikkunasta neljän kerrostalon ympäröimälle pihalle. Tonttuja ei näkynyt. Alhaalla lapset pelasivat kentällä jääkiekkoa. Pieniä hahmoja oli vaikea tunnistaa, mutta ainakin oman rapun pojat Petri ja Harri olivat matsissa mukana. Äiti hääräili keittiössä. Hän sai kuitenkin olla rauhassa, kun hiippailin olohuoneeseen ja liimauduin sohvaan katsomaan telkkarista jouluohjelmia.

Mummi ja vaari saapuivat kylään iltapäivällä. Heille 70-luvun joulu näyttäytyi yltäkylläiseltä verrattuna omaan lapsuuteen 1900-luvun alussa. Suomi oli jo ottanut suuria harppauksia kohti vaurastumista ja hyvinvointivaltiota.

Aattoiltaa odottavan lapsen päivä oli piinaavan pitkä! Onneksi riitti jotain ohjelmaa. Isin ja siskojen kanssa sai koristella kuusen, joka oli tuotu mukana maalta. Lopulta ilta alkoi hämärtyä. Tarkkailin taas ikkunasta pihaa ja vastapäisen talon ikkunoita. Mo- nessa asunnossa paloivat kynttilät, tunnelma oli juhlava. Muissakin ikkunoissa näkyi lasten pieniä varjoja. Viimein alkoi tapahtua: vastapäisen talon rappuun livahti ihka oikea joulupukki! Ihmettelin vähän, että se ei tainnut olla ainoa laatuaan. Pihalla vilisti yhtä aikaa useampikin punanuttu! ”Tonttuja ne ovat”, äiti vakuutteli.

Olin odottanut pukkia päivätolkulla, mutta kun ovelta kuului koputus, paniikki iski. Juoksin suoraan isin ja äidin makuuhuoneeseen piiloon sängyn alle. Kesti tovin, ennen kuin uskalsin kurkistaa olohuoneeseen. Siellä istui kiltin näköinen pukki, joka vaikutti jotenkin tutulta. Enkä huomannut mitään kummallista, vaikka pukki sanoi: ”Täytyy laittaa lasit päähän, vaari ei oikein näe mitään.”

Lumouduin täysin, enkä ainoastaan kuuraparrasta, vaan tietysti myös lahjoista, joita hän ojenteli meille lapsille. Katri taisi saada Tiina-kirjoja ja Eeva nuken, jonka hän risti Anna-Liisaksi. Minä sain pukilta paketin, jonka muodosta ei ollut epäilystä: lätkämaila! Kun avasin vielä muita paketteja, joista paljastui Jofan kypärä, polvisuojat ja lätkähanskat, olin onnesta soikea. Nyt pääsisin pihalle pelaamaan kiekkoa Petrin ja Harrin kanssa kunnon vehkeillä! Voisin olla vaikka pakki kuten suosikkini Tampereen Tapparan Hannu Haapalainen.

Jouluaterian ja lahjojen saamisen jälkeen oli raukea olo. Pyhävaatteet saattoi vaihtaa jo pyjamaan ja poseerata kameralle lätkäka- mat päällä. Silloin ei räpsitty kuvia liukuhihnalta. Eeva hoivaili nukkeaan ja Katri luki kirjojaan. Vielä sai valvoa ja syödä posket lommolla suklaata. Lopulta joulukuusen kimaltelevat koristeet alkoivat pyöriä päässä ja kypärä tuntua raskaalta. Oli aika kömpiä sänkyyn. Siellä isin ja äidin välissä oli turvallista uinua jouluyö ja herätä virkeänä leppoisaan joulupäivän aamuun.

 

Joulu Ahosten perheessä Raappavuorenreunalla Martinlaaksossa 70-luvun puolivälissä. Kuvassa sisarukset Katri, Eeva ja Jukka. Taustalla mummi Astrid ja vaari Yrjö.

 

Kirjoittaja jakaa omistuskirjoituksia Juuret Martsarissa -kirjaansa INFO- kirjakaupassa Martinlaakson Ostarilla Martsari-päivänä 30. marraskuuta kello 13.